Muutopäivä. Ei todellakaan maailman helpoin päivä. Joillekkin se on ilon ja onnen päivä. Minulle se tarkoitti juuri päinvastaista. Tutun ja turvallisen elinympäristön jättäminen kokonaan taakseen. Uusi elämä avaa ovensa. Elämä, jossa huomista ei voi ennustaa. Mitään ei enään pidä itsestään selvyytenä. Vastuu kasvaa hirveästi. niin paljon tehtävä ja muistettavaa. Yhdessä päivässä pitää kasvaa lapsesta aikuiseksi.
Muuttoa voisi muyös kutsua lapsuuden jättämiseksi. Asioihin pitää alkaa suhtautumaan "aikuismaisesti". Hauskanpito rajataan. Puhekieli pitää vaihtaa "aikuismaisemmaksi"... äääh.. niin paljon typeriä säädöksiä...
Entä jos en halua kasvaa aikuiseksi? En ole saanut kokea lapsuutta, sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla.
Olen jotunut ottamaan vastuuta sellaisista asioista, mistä minun ei olisi pitänyt. Kun sen kaiken on joutunut hivuttamaan omaan elmään liian aikaisin, sitä tekisi kaikkensa, jotta siitä saisi luopua. Se ei kuitenkaan ole mahdollista.
Vastuu kasvaa iän myötä koko ajan muutosten , valintojen ja oman elämän suunnan mukana. En saa kokea enään koskaan lapsuuden hehkua. Tuota aika, jolloin ei tiennyt vielä mistään mitään. Jolloin sai elää ilman huolta ja vastuuta.
Elämässä on kuitenkin mentävä eteenpäin koko ajan. Alamäestä huolimatta. Vaikka alamäkiä tulee, ne kääntyvät aina jossain vaiheessa ylämäiksi sillä alamäet eivät voi jatkua loputtomiin...
