jalanjälkiä lumihangessa

Eikös sanonta " kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" pidä paikkaansa :) Tämän päivän blogiteksti kertoo todella  hyvin sen. Hyvillä ja aurinkoisilla fiiliksillä kohti pääsiäistä!

Kamera olalle ja kuvaamaan!

Bussia  odotellessa, voi käyttää mielikuvitusta!

 jännitystä ja vuorosanoja..

En ole vähään aikaan päässyt kirjoittamaan blogitekstiä. Tänään oli kuitenkin ihanaa palata koneen ääreen ja kirjoittaa mieltä painavista asioista.

Viime ajat ovat olleet niin raskaita. Juuri, kun luulet päässeesi yli kaikesta, tunne vyöry valtaa mielesi. Suru, tuska, viha, katkeruus, ilo, nauru, pelko ja kyyneleet vaihtuvat koko ajan. Vaikka asiat muuttuvat, ne on silti käsiteltävä ja saatava pois mielestä. Asioiden sisällä pitämisestä ei seuraa mitään hyvää.

Kaikkien näiden tuneskaalojen keskellä, on minun pitänyt opetella harrastajateatteriryhmäni vuorosanoja. Teatteri näytelmässä pääsee hetkeksi uppoutumaan jonkun toisen sisälle. Näkemään ja kokemaan toisen ihmisen tarinan. Tarina, jota optetellesssa, se imaisee sisäänsä ja oma maailma unohtuu hetkeksi. 




   Katsoin itseäni peilin kautta ennen kuin astuin lavalle. 
Peilistä näin hetken ajan toisen ihmisen. ihmisen, jota sain hetken aikaa esittää, kenen tarinaan sain uppoutua.  Hetkeksi oma maailmani jäi pukuhuoneen nurkkaan odottamaan.

Ensimmäinen harjoitus esitys oli viikonloppuna. Tunnin yöunet, paniikkikohtaus viittä minuuttia ennen lavalle menoa ja pelko entä jos kaikki meneekin pieleen? Viikonloppu oli odella raskas ja tapahtumarikas. Monta tunnetila kahden päivän aikana.

Onneksi kaikki meni loppujen lopuksi hyvin ja esityksen ja tuomarien kehujen jälkeen jäi todella hieno fiilis kaikesta.  Tämä viikko oli ihanaa aloittaa hyvillä mielillä. Toivon, että saisin pidettyä hyvän mielen mahdollisimman kauan, eikä paha olo pääsisi hiipien yllättämään minua.

Iloisella mielellä on mukava aloittaa viikko : )

Kuvien Bloggaamista

Olen jo pitkään kärsinyt paniikkikohtauksista.  Elämän tilanteeni on vaikuttanut todella pitkälti niiden ilmeniseen. 

Olin kaupungilla kirjastossa, kun sain paniikkikohtauksen. Minun oli pakko päästä pois kaikkien niiden ihmisten keskeltä. Pääsin juuri kirjaston wcn käsienpesutilaan, kun jalkani pettivät alta. Koko kroppani alkoi täristä ja sydämmeni hakkasi kovempaa ja kovempaa. Tunsin hengtitykseni kiihtyvän. Tartuin nopeasti puhelimeen ja soitin tuttavalleni, joka hälyttti paikalle apua. 

Kokemus on ollut usesati mielessäni. Makasin lattialla yli puoli tuntia, ennen kuin apua tuli paikalle. Vatsani alkoi kraamppaamaan, kun hengtitin niin nopeasti. En saanut enään siinä vaiheessa sanottua sanaakaan suustani. Kaikki wc:hen tulleet  naiset vain kävelivät ohitseni, muutamat laukoivat kommentteja ja epäilivät, että olin pistänyt huumeita suoneeni. 

Sillä hetkellä olin niin katkera. Itkin, koska kukaan ei suostunut auttamaan minua.

 Nyt myöhemmmin aloin miettimään asiaa uudestaan. Mitä olisin itse tehnyt siinä tilanteessa, jos olisin nähnyt jonkun lattialla, enkä olisi tiennyt mikä hänellä on? Koulussa meitä opetettiin tarttumaan puhelimeen ja soittamaan hätäkeskukseen. Eri ensiaputilanteita luettiin kirjasta ääneen. 

Ei tilanteissa toimimista opi kirjaa katsomalla. Tilannetta ei voi tietää, ennen kuin siinä tilanteessa, kun se tapahtuu. Terveystiedon kirjoisssa opetetaan vain yleisimmät ensiaputilanteet; pyörtyminen, palovamamat ja verenvuodon tyrehtyminen. 

Vaikka sillä hetkellä tiedostaa, että osaa toimia oikein hätätilanteessa, asiat voivat kuitenkin mennä toisin. Auttajakin voi mennä paniikkiin tilanteessa. 

Kokemuksien kautta oppii enenmmän ja vaikka ei osaisi auttaa, kannattaa  katsoa, jos lähellä olisi ihminen joka osaisi tulla avuksia auttamaan.


Toivon, että jos joskus joudun auttamaan jotakuta, muistaisin sen. Jokaiseen ensiaputilanteeseen on tarkat ohjeet miten toimia ja vaikka niitä ei muistaisi, hätäkeskukseen soittessa, henkilöt neuvovat toimimaan oikein. Olen kiitollinen, kun suomessa on tälläinen järjestelmä. En voisi kuvitella, millaista elämä olisi suomessa, jos sitä palvelua ei olisi.



********



Vähän iloisempiin tunnelmiin :) 

Tämän päivän kuvasaldoa (osaa kuvista on muokattu)

tädiltä saadut villasukat lämmittävät,
kun kirjoittelen  blogitekstiä <3

suklaa piristää ja on hyvää <3

Tänään vielä parhaan kaverin kanssa elokuviin, kyllä löytyi jotakin hyvvääkin, kaiken tuon alun ikävän jälkeen :) 

Saa nähdä, jos sitä kerkeisi muutaman kuvan illemmalla bloggaamaan :) 

jos ei, niin se tarkoittaa, että oon ulkona nauttimassa kauniista kelistä!

Blogiteksti pitkästä aikaa

Välillä tuntuu, että mistään ei tuu yhtään mitään. Kaikki, mitä sillä hetkellä on käsissä, yht ' äkkiä riistetään pois. 

Päivästä toiseen yritän pitää kiinni kaikesta mitä tällä hetkellä on ympärilläni. En halua enää menettää enempää. 

En tällä hetkellä....

Vaikka kuinka haluaisi, kiinni pitäminen ei aina onnistu. Koskaan ei tiedä, milloin menettää jotain tärkeää ja rakasta. Siksi joka päivästä pitääkin nauttia. Elämä on lyhyt. Koskaan ei tiedä milloin se päättyy. Siksi pitää nauttia joka minuutista ja sekunnista.

Tämän päivän pyhitin ompelemiselle, valokuvaamiselle, ulkoilulle ja kirjojen lukemiselle. Nyt illalla pystyn tyytyväisenä toteamaan, miten helpottunut olo minulla on pitkästä aikaa. Paha olo ja ikävät ajatukset katosivat pois, kun sai muuta ajateltavaa.

Viikonloppuna oli myös naisten päivä! :) Se sujui varsin leppoisissa merkeissä.  Paras kaverini lähetti minulle tekstiviestin perjantain, jonka jälkeen olen ollut niin iloinen koko viikon lopun ajan. Olen niin iloinen, kun näen hänet tänään :) 

Pikku hiljaa, otan tämän kaiken kaiken keskellä kiinni noista kaikista hyvistä asioista ja ajan kaiken pahan ja ikävän syrjään. Tunnen voimistuvani koko ajan entistä enemmän!

 kesää odotellessa

Tänään on ensimmäinen päivä kolmeen päivään, kun pystyn rauhassa istumaan alas.  Jatkuva tekeminen ja kiire ovat helpottaneet hieman arkea, kun ei ole tarvinnut miettiä ikäviä asioita. Mutta ei  jatkuvaa menemistä ja juoksemista paikasta toiseen kestä kovinkaan kauan. Koko aamun olen muokannut kuvia ja juonut monta kupillista kahvia. Tuntuu hyvältä olla vain. Välillä on hyvä mennä vain paikasta toiseen, kun on tekemistä, mutta välissä pitää muistaa pysähtyäkkin, ettei väsähdä kokonaan.  Eilen kiireiden ja juoksemisen välissä, yritin parhaani mukaan napsia kuvia. Päätin laittaa tänne muutamia muokattuja otokoksia

Ulkona kävellessä on ollut ihanaa huomata kevään merkkejä. Odotan innolla lumien sulamista. Keväällä jaksaa paljon paremmin. On uskomatonta, miten valon määrä näkyy jaksamisessa. Monesti sanotaan, että on sen vuoden ajan lapsi, minä vuoden aikana on syntynyt. Minun kohdallani se ei kyllä pidä paikkaansa. Talvella on ihanaa hiihtää ja lumessa on kivaa kulkea, mutta on  niin pimeää ja kylmää. Keväällä saa kuitenkin huomata heräävänsä eloon, pimeän syksyn ja talven jälkeen. 

Lumien sulamista odotellessa  on ihanaa katsella kevään ensi merkkejä ja odottaa, milloin niitä näkee lisää :)

Kenet näen peilissä?

"Tyhjä näyttämö.
Ei lavasteita. vain yksi kirkas valo. Seison yksin lavalla. Kirkas spottivalo sokaisee minut. En näe mitään. Tunnen ympärillä olevien ihmisten syyllistävät katseet ja kuulen heidän huutamansa loukkaukset. Seison hiljaa. Yritän avata suuni ja sanoa heille vastaan. Kertoa, että olen syytön, että en ole tehnyt mitään väärää. En pysty siihen. Avaan suuni, mutta en saa ääntä kulkemaan. Masennun ja kyyristyn istumaan lattialle. yritän peittää korvani, jotta en kuulisi ihmisten syytöksiä. en pysty. Äänet kaikuvat tyhjyydessä kovempaa ja kovempaa.Taivaalta alkaa ryöppyämään vettä. Kastun litimäräksi. Äänet eivät kuuluu enää. en tunne ihmisten syyttäviä katseita ympärilläni, en kuule heidän syytöksiään. Tunnen ja kuule vain, kuinka taivaalta satava vesi kastelee minut märäksi ja valuu ihoani pitkin maahan, synnyttäen eteeni syvän puron. Puron, jota katsoessani, en erota kasvojani. Ainoa asia, jonka erotan, on vain tumman hahmon ääriviivat, hahmon josta kaikki muu oleellinen on pyyhitty syytöksillä pois."

Tuo ote oli vanhasta päiväkirjastani. Oli tuohon aikaan todella surullinen ja kaikki vain huusivat minulle ja syyttivät joka asiasta, vaikka en ollut tehnyt mitään väärää. Tuo teksti sai minut miettimään asioita. Vielä vähän aikaa sitten en saanut olla oma itseni. Minun piti esittää kaikkea muuta. En saanut huutaa, itkeä tai sanoa mieltä painavia asioita ääneen. jos tein jonkun noista, kaikki ihmiset ympärilläni haukkuivat minut lyttyyn. 

Minun piti olla iloinen ja tehdä koko ajan, mitä sanottiin. Minä sain huudot joka asiasta, asioista, mitä en ollut tehnyt. Jos joku kysyi minulta miten menee, minun piti esittää iloista ja sanoa, että kaikki menee hyvin. En kestänyt kuulla ihmisiltä enää sitä haukkumista ja valehtelijaksi leimaamista.

Valehtelu.

Vihaan tuota sanaa yli kaiken. Niin monta vuotta jouduin tekemään sitä, vaikka en olisi halunnut.

Nyt vasta aloin miettimään, miten kaikki asiat olisivat menneet oisin, jos asiat oltaisiin osattu käsitellä sellaisina kuin ne olivat. asioiden vähättely ja kieltäminen ei auta koskaan! Jokainen ihminen tekee virheitä elämässään, kukaan ei ole täydellinen. Virheistä pääsee kuitenkin ylitse hyväksymällä ne ja korjaamalla tilanteen. Tilanne ei pääsee pahenemaan, kun asiat selvitetään mahdollisimman pian.

Mutta aina kaiken läpi pysty näkemään nuolta, joka osoittaa oikeaan suuntaan. Mutta, jos sen huomaa, sitä kannattaa seurata!



Auringon lasku. 

Kirjoitan blogitekstiäni ja katselen, miten kirkkaana aurinko jaksaa paistaa ja tuoda säteitään esiin. Ihailen valon määrä, vaikka aurinko laskee koko ajan entistä enemmän pois näkö piiristäni. Nautin viime hetken valosta ja katson ikkunasta kuinka pimeä aloittaa maiseman valtaamisen. Tallensin auringon laskun kameraani. Näky oli niin kaunis ja kuvaa on niin ihanaa katsella näin pimeällä jälkeenpäin. 

  Tänään tajusin, miten ihmiset pitävät kaikkia ympärillään olevia asioita itsestään selvyyksinä. Kaikki asiat, mitä joka päiväiseen elämään kuuluu. Niihin asioihin, ihmisiin ja  tavaroihin on tottunut. Tiedostamme, että ne ovat joka päivä meidän saatavillamme ja lähellämme aina kuin vain haluamme ja tarvitsemme. Useammilta jää miettimättä eräs asia, Entä jos näin ei olisikaan?

Kun muutin pois kotoa, tajusin sen. Monta asiaa, joita kotona ollessani tein tai käytin joka päivä ei olekaan enää ollut saatavillani tai käytössäni. Joudun pärjäämään ilman. Aluksi mieleni oli hieman haikea, mutta nyt olen vihdoinkin tajunnut sen. En pidä enää mitään asiaa itsestään selvyytenä. Opin  muuton jälkeen enemmän arvostamaan asioita. 

Tajusin, että vaikka kuinka haluaisi, elämää ei voi käsi kirjoittaa. Et voi tietää mitä kaikkea huominen tuo tullessaan. Huomenna elämäsi voi muuttua totaalisesti, vaikka luulet kaiken olevan tavallisesti. Koska huomista ei voi täysin ennustaa, kannattaa nauttia, joka hetkestä, eikä minuuttiakaan kannata hukata! Eikä mitään asiaa kannata pitää itsestään selvyytenä. Jonain hetkenä voi saada kaiken mitä ei voisi edes kuvitellakaan, mutta jos sitä ei osaa arvostaa eikä pitää kiinni, sen kaiken voi yhtä nopeasti myös menettää. 

Aurinkokaan ei pala ikuisesti. Jossain vaiheessa aurinko sammuu ja elämä maapallollamme loppuu. Vaikka emme ole näkemässä sitä, on hyvä, että yritämme tehdä kaikkemme, jotta mahdollisimman monet ihmiset pystyisivät kokemaan vielä elämän tällä planeetalla. 

Kun seuraavan kerran menen ulos aion jäädä katsomaan, miten kirkkaana aurinko paistaa ja hengittää raikasta ilmaa ympärilläni. Vaikka oma elämäni ei tällä hetkellä suju hyvin tällä hetkellä, uskon, että näiden pienien asioiden avulla pystyn pikku hiljaa alkaa muuttamaan sitä parempaan suuntaan.

Tapasin tänään siskoni ja kävin hänen kanssaan elokuvissa. Vaikka ikävä on kova, arvostan häntä paljon enemmän! Elokuvan jälkeen ostimme samanlaiset rannekorut. Sovimme pitävämme niitä käsissämme aina merkkinä siitä, miten paljon välitämme toisistamme. Reissun jälkeen siskon hyvästeleminen oli todella vaikeaa, mutta korua katsoessani sain voimaa ja paremman mielen. Nyt Siskonikin tietää, että hän on ajatuksissani koko ajan.