Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt liian kauan aikaa. Koulu ja harrastukset ovat imaisseet mukaansa tiukasti. Koneelle istahtaminen kotiin päästessä ei todellakaan ole houkuttanut rankan päivän jälkeen, Mutta nyt syksyn vieriessä pidemmälle, on tullut aika päivittää blogia.
Netistä saa vähän väliä lukea esikoisen, kuopuksen ja keskinmäisen lapsen asemien vaikuttavan lapsen luonteeseen, älykkyyteen, ominaisuuksiin yms. Nämä artikkelit ja lehtileikkeet ovat pistäneet minut miettimään omia sisaruksiani.
Vaikka tuntuu pahalta kirjoittaa tämä, mutta välillä on hankalaa yrittää olla isosiskona omille sisaruksille. Ihmiset ovat asettaneet minulle tietyt tavoitteet ja muotin, joita minun pitää noudattaa ja jossa minun pitää kasvaa. Aina pitää näyttää mallia ja toimia esimerkkinä pienemmille sisaruksille.
Usein sain harteilleni runsaan määrän kannustukseen velvollisuuden tuntua ja piilotettua vastuuta, kun pienempänä jouduin katsomaan sisarusten perään. Olihan se ihanaa kun tiesi olevansa tarpeeksi vanha, että pystyi vahtimaan sisaruksia. Mutta pelko ja huoli kulkea sisarusten perässä oli iso, koko ajan piti valvoa, että kaatumisia tai loukkaantumisia ei pääsisi sattumaan. Ei ollut helppoa olla vahtina, kun itse olin vasta yksitoista vuotias. Vanhempana teininä, se olikin jo rutiinia hommaa.
Silti, vaikka miten yritin hoitaa rooliani, ihmiset painottivat jatkuvasti ja painottavat edelleen roolistani. Kuinka toimin esimerkkinä ja roolimallina pienemmille sisaruksilleni. Odotukset opiskelun, käytöksen, ystävien ja seurustelukumppaneiden suhteen ovat korkealla.
Muutamat ihmiset painottavat edelleen, millaista elämää he minulta odottavat. Paineista huolimatta, on kyettävä päättämään itse omista valinnoistaan elämässä.
Välit vanhempiinkin ovat pariin otteeseen rakoilleet. Välillä vain tuntuu, että jotkut ihmiset eivät hyväksy valitsemaani suuntaa ja päätöksiäni omassa elämässäni.
Esikoisena ei ole aina helppo olla. Sitä haluaa toimia oikein, saada vanhemmat tukemaan omia päätöksiä, yrittää toimia niin, että vanhemmat voisivat olla ylpeitä, toimia roolimallina omille sisaruksilleni ja yrittää opastaa heitä eteenpäin elämässä heidän omille poluilleen.
Vaikka kuinka olen yrittänyt suoriutua elämästä parhaani mukaan, tehdä oikeita valintoja , olla esimerkkinä ja olla esikoinen , josta vanhempani olisivat ylpeitä.. Silti tuntuu, että en ole onnistunut siinä aina niin hyvin..
Tunnetta lisäsi kotoa pois muuttaminen..
Yhtäkkiä, muutettuani pois kotoa seitsemäntoistavuotiaana, huomaan olevani kuilussa kahden kodin välissä. Yhtä' äkkiä vanhempani ovat rakentaneet ympärilleen uuden elämän, elämän, jossa en ole enää samalla tavalla arjessa läsnä. Sisarukset katsovat oudosti, kun vietän niin paljon aikaa vanhempieni luona. Samalla yrittäen päästä heidän elämäänsä takaisin, vaikka asunkin omassa kodissa. Ei ole helppoa. Vanhemmilla ja sisaruksilla on omat elämänsä, joissa en ole läsnä samalla tavalla.. Olen se vieras, joka tulee kylään ja joskus yrittää tunkeutua siihen elämään, vaikka ei pääse läpi enään samalla tavalla..
Yritän elää omaa elämääni, vaikka samalla tuntuu pahalta, kun en ole enää niin paljoa läsnä vanhempieni elämässä. Enkä ole enää joka päivä näkemässä sisarusteni kasvua. En ole enään tukemassa ja auttamassa heitä enää samalla tavalla. Vaikka roolimallina omille sisaruksille on välillä hankala olla, en halua luopua hommasta. . Haluan, että sisarukseni pystyvät oppimaan mallistani paljon ja että vanhempani olisivat iloisia valinnoistani elämässä.
Mutta sisaruksethan ovat parasta ja pahinta maailmassa. On olemassa muutamia asioita, joita olen oppinnut ainoastaan olemalla isosisko pienemmille sisaruksilleni.
*
Kun sisko tai veli kaatui pienenä, halusin saada kivun pois millä tahansa konstilla. Kerran ollessani pieni, veljeni kaatui mökillämme niin pahasti, että veren tulo ei meinannut loppua millään. Näin veljeni kivun ja yritin puhaltaen saada kivun ja verenvuodon loppumaan haavasta, kun paidan kulman painaminen haavaan ei auttanut. Pikkusiskoni ollessa muutaman vuoden ikäinen, hänen jäätelöpallonsa tippui maahan. Siskon kasvojen suru teki minut niin surulliseksi ja annoin oman jäätelöni siskolleni. Veljeni jalkapallopelissä, löysin rahan maasta ja äitini antoi minun mennä ostamaan kaupasta karkkia löytämälläni rahalla. Veljeni tuli surulliseksi, kun minä löysin vain rahan, eikä hän löytänyt. Otin hänet mukaan kauppaan ja ostin meille yhteiset karkkieväät tulomatkan automatkalle.
Vaikka olenkin nyt yli kymmenvuotta vahempi,tekisin vieläkin mitä tahansa sisarusteni eteen, jotta heillä olisi hyvä olla. Koska oman sisaruksen onnellisuus ja hymy ovat parhamipia asioita elämässäni, mitä voin kuvitella. Oman sisaruksen onnellisuuden ja hymyn näkeminen, tuo minulle niin paljon iloa ja onnellisuutta
*
Suojelu vietti kasvaa aikuistuessa omia pikku sisaruksia kohtaan. Haluan suojella sisaruksiani loppuun asti aina. Haluan olla heidän tukenaan iloisissa ja vaikeissa asioissa.
*
Roolimallina oleminen ei ole maailman helpoin homma. Mutta se saa minut Pyrkimään paremmaksi ihmiseksi ja pyrkimään kohti parempaa käytöstä.
*
Pikkusiskon roikkuminen jalassa 24/7 pienenä, veljen kysymykset pienenä, loputtomat seuraamiset joka paikkaan. Kärsivällisyyttä on koetettu monta kertaa ja kyllä se on vuosien aikana kasvanut tosi paljon. :D sekä rauhallisuus ja mielen lujuus saattanut hieman kasvaa.
*
Joissain asioissa, pitää ottaa huomioon pikku sisarukset ja päätösten vaikuttaminen heihin. Tottakai omilla päätöksillään haluaa olla esimerkkinä nuoremmille sisaruksille. Monia asioita on tullut sen vuoksi harkittua useampaan kertaan ja osan asioista jopa jouduttu jättämään välistä..
you and i are sisters
always remember, that if you fall
i will pick you up
<3
As soon i finish laughing
