Se ei suosittu tyttö

Olen pitkään taistellut lukemisen kanssa, mikään ei vaan jää päähän, luen sanat väärin ja ymmärrän asiat toisin. 

   Kirjoittaminen on ihanaa, rakastan sitä. Koulussa äidinkielen tunneilla, olin aina se joka kirjoitti pisimmät tarinat ja päättötyössäkin oli yli kolmekymmentä sivua.

Äidinkieli  on kuitenkin pirun vaikea aine sellaiselle, joka ei vaan ymmärrä lukemaansa tekstiä  tai mikään ei vaan jää päähän. Suoritin äidinkielen kuitenkin. 10, 9 ja 8 heittelehtivät kokeissa, testeissä ja aineisssa. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt helposti. Monena yönä yöunet jäivät vähiin tai kokonaan pois, kun seuraavan päivän koe tai testi vei voiton. Monet itkut ja raivokohtaukset tyynyn purettuna elettiin, kun mikään ei jäänyt päähän, vaikka olin yhden kappaleen lukenut läpi viisikymmentä kertaa.. sanat ja lauseet hyppelihtivät silmillä.

Novellin lukemista äänen  jouduin harjoittelemaan peilin edessä, koska mokata ei saanut sanoissa. Jos mokasi, sai rangaistuksen. Minä mokasin kai liian monta kertaa... Kärsin niistä mokaamisista yhdeksän vuotta.  Yhdeksän vuotta kiusaamista takana. Ja minkä takia? Koska en osannut lausua sanoja ja lauseita oikein...

Luokan suosituimmat  antoivat minulle hylkiön maineen. Joka kerta. Joka ikinen kerta, kun menin taululle kirjoittamaan. Joka ikinen kerta, kun menin lukemaan novellia tai pitämään esitelmää luokan eteen. Joka ikinen kerta sain kuulla yhden kymmenistä haukkuma sanoista, joilla minua haukuttiin.

Mikä minussa oli vikana?

Kukaan ei tiennyt. Kukaan ei pitänyt sitä tavallisuudesta poikkeavana. Opettajat sanoivat, että se johtui vain esiintymis jännityksestä. Ei se pitänyt paikkaansa. Pidän esiintymisestä. Siksi aloitin viisi vuotta sitten teatteri harrastuksen. Ei esiintyminen ole jännittänyt minua. Vain väärin lausuminen. Minua mietittytti ja jännitytti se, että silmäni eivät lukeneet tekstiä selvästi ja se, että suuni ei tuottanut aina kaikkia tekstikohtia normaaliksi puheeksi. 

Rakastan kirjoja. lukisin aina ja koko ajan jos vaan voisin. Kirjan lukemiseen minulla vain menee niin kauan aikaa. Sanat pitää lukea huolella ja apuvälineen kanssa, jotta niistä saa selvää. Ei ole helppoa.. 

Koulussa oli ihan sama, mikä arvosana tuli kokeesta, kunhan vaan pääsi läpi. Luokan "hiken" saadessa kympin joka kokeesta, minä olin onnellinen, kun sain kokeesta seiskan. Se oli minun kymppini.

Välillä toivon, että olisin voinut vaihtaa päätä luokan "hiken" kanssa. Luin kymmenen kertaa enemmän kokeeseen, mutta hän sai silti parempia numeroita kuin minä..  Koska minun pääni, ei ymmärrä sanoja takeltelematta, kirjaimia sekoittamatta saatika muista asioita, luki ne kerran tai viisi kertaa paperista.. 

Kieliin en olisi halunnut puhetta vaihtaa... Äidinkieli yhtä H¤#"/@(¤!  Entäs sitten kielet! Vielä pahempaa..  Yläkoulussa  ruotsin tunnilla istuessani päätin ja vannoin, että en mene opiskelemaan alalle, jossa tarvitaan kielipäätä..

Kuinka  kävikään.. istun ammattiopistossa opiskelemassa matkailualalla ja edessä on englannin kielen näyttö... 

Näytöstä ei tee helpompaa edellisen viikon tulokset...

Kun koulu alkoi: meille sanottiin, että koulu teetättää meillä neuro ja lukitestit.  Mikä testi? En ollut koskaan kuullutkaan tuollaisista testeistä. 

Menin hämilläni tietokone luokkaan muun luokan kanssa. Istuin koneella ja edessäni näkyi testi. Lista sanoista ja joukosta piti erottaa oikein kirjoitetut sanat.. 

Tiesin heti reputtavani testin kuullessani aikarajasta..  No ei ihan niin käynyt.

  Sain kutsun erityisopettajan huoneeseen. Olin vain saanut alarajan alle jääneen pistetuloksen. Diagnoosi oli selvä. Minulla todettiin lukihäiriö ja oppimisvaikeus. 

Ennen kuin ehdin tajuta, opettaja alkoi puhumaan helpotuksista ja eri arvosteluasteikosta. Pysäytin opettajan ja sanoin ei. En halunnut sitä. Miksi minulla pitäisi olla erilaisempi arvosteluasteikko ja opettajien "parantaa" arvosanojani, jos en pärjännyt kokeessa. Ylä eikä ala-asteella en saanut mitään eri arvosteluasteikkoa. Miksi siis nyt? Pärjäsin peruskoulussa, mutta jouduin vaan näkemään enemmän aikaa ja vaivaa. Ei kevyempi arvosteluasteikko ole se, mitä minä haluan. Haluan enemmän aikaa. Enemmän aikaa kokeen tai tentin tekemiseen. Enemmän aikaa näytön suulliseen hiomiseen. 

Voin pärjätä yhtä hyvin kuin muut. Voin saavuttaa samat arvosanat.

Jos minulla on vain aikaa

Ihmisen menetys

Ihmisen menetys. 

Elämän suurin tuska. 

Elämän aikana vastaan tulee monia kuolemia ja menetyksiä.

 Oli takana viiden tai yhden ihmisen menetys, siihen ei totu koskaan. Kipu ja tuska ovat aina yhtä suuria ja raastavia. 

Matemaatikkoa minusta ei saa tekemälläkään. Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvinta osa-aluettani. Silti Tein muutaman laskelman. Elämän laskelman. 

Syntymän ja kuoleman välille mahtuu useita hetkiä ja sekuntteja.  

Vuorokaudessa on kaksikymmentäneljä tuntia, 1440 minuuttia, 86 399 sekunttia ja 86 400 000 millisekunttia.  Yhteensä sadoittain pieniä ja isoja hetkiä. 

Vuodessa taas on 365 päivää, 8 760 tuntia. 525 600 minuuttia, 31 535 999 sekuntia ja 31 535 999 999 millisekunttia. 
Yhteensä miljoonia pieniä ja isoja hetkiä. 
Ääretön määrä lukuja, Ääretön määrä elettyjä hetkiä. Entä koko ihmisen elinkaaressa? 
Vielä äärettömämpi määrä lukuja ja vielä äärettömämpi määrä elettyjä hetkiä. 

Jotkut äärettömyydet ovat isompia kuin toiset. Mikään hetki ei ole samanlainen. Menetettyä tai elettyä hetkeä ei saa takaisin muuta kuin muistoissa.

Vuorokaudenkin voisi pilkkoa tarkemminkin, jolloin saataisiin ääretön määrä lukuja. Pilkkomalla saataisiin esiin ne hetket, jotka eivät ole suuria vaan pieniä, mutta osa niistä, yhtä merkityksellisiä, kuin isotkin muistot.   Mutta koska en ole matemaatikko en siihen laskutoimitukseen ala. 

Kun ihminen kuolee, ilmoitamme vain kuinka vanha hän oli kuollessaan. Emme ilmoita, kuinka monta vuotta hän oli seurassamme. Montako vuotta hän eli ja nautti läheistensä kanssa elämän pienistä ja suurista asioista. 

Jotta elämän parhaimmat ja hienoimmat hetket saisi koettua, ei tarvitse saavuttaaa sadan vuoden ikä vuotta.  Iloisiin muistoihin ja tapahtumiin ei tarvita välttämättä 12 tuntia  toteuttamiseen. Joillekkin sen elämiseen ja toteuttamiseen riittää viisi minuuttia. 

Jokainen saavuttaa nuo elämän hienoudet ja suurimmat hetket eri vaiheissa ja iässä elämää.

Kenenkään elämä ei ole samanlainen. Jokaisen elämä on persoonallinen ja kaunis.  

"Vaikka ihminen kuolee, hän jää silti elämään sisällämme, muistoihimme"



"Each night we shed a silent tear,
As we speak to you in prayer.
To let you know, we love you,
And just how much we care.
Take our million teardrops,
Wrap them up in love,
Then ask the wind to carry them,
To you in heaven above"


"Joka ilta me varistamme hiljaisen kyyneleen,
Kun me puhumme sinulle rukouksessa.
Kertoaksemme sinulle, kuinka paljon me rakastamme sinua
Ja kuinka paljon me välitämme.
Ota meidän miljoona kyyneltämme,
Kääri ne rakkauteen
Ja sen jälkeen, pyydä tuulta kuljettamaan ne,
sinulle taivaan pilven päälle."

"I wish heaven had visiting hours"